Joulurauhaa ja joulukuun SNY-lähetys

Joulun alla en hössöttänyt. Joulun alla tein muutaman harkitun lahjaostoksen. Joulun alla tein muutaman heräteostoksen, lahjoja muummun pienokaisille 🙂

Jouluiset valot keittiön ikkunalla

Meidän perheen jouluaatto on ensi lauantaina, perjantaina täältä Savosta lähtee autolastillinen kohti Tamperetta! Neljä ihmista ja tykötarpeet. Perinteisesti meidän jouluun kuuluu porsaan ulkofile, noin niinku kinkun sijaan. Muutamana vuonna on paistettu myös ”verkkokinkku”, hih. Tuon fileen koepaisto ja koemaisto oli nyt varsinaisena jouluna. Ihan vähän vain, että jää hinku saada sitä lisääkin. Mummukainen täällä, eli minä, paisteleepi nuo lihat (puu)uunissa ja veimme ne mennessämme. Esikko paistoi elämänsä ensimmäiset lanttu- ja porkkanalaatikon. Ne sulivat suussa, nam. Hän paistaa mukaan samaisen satsin 🙂

Olkkarissa jouluna 2012

Nuorikki miehensä kera tarjoaa meille puitteet, ja pari lastenlastakin iloitsemaan kanssamme! Meiltähän tämä tällainen käy, joulun viettäminen muulloinkin kuin just varsinaisina päivinä. pakostakin on totuttu, MotskariMiehen 3-vuorotyön vuoksi.

En muuta sano ku IIKS…niin kiva oli joulukuinenKIN SNY-paketti. Hei, minä sain pitkästä aikaa jonkun muun neulomat  SUKAT, ihanaa, kiitos-kiitos 😀 Ne on just passelit ja lämpöiset!

Sukat SNY:ltä

LIsälksi paketista paljastui lankaa, joka kuuluu lemppareihini 🙂 Ja sävy-sävyyn sukkein kanssa. Ja kauniit värit muutenkin 🙂

P1110344

Sukkakirjakin kuului pakettiin, oi ihanuutta 🙂

Sukkakirja SNy:ltä

Hih, korttikin oli paketissa, mutta joutui johonkin….eikä siinä ollut kuin muutama vihje SNY:ni henkilöllisyydestä 😀 Vähänkös olet ovela tyyppi, hihih! No, en ole joutanut nyt paneutumaan blogilistan läpi kahlaamiseen, ja muutenkin on blogien lukeminen (ja oma päivittäminen myös) jäänyt valitettavan vähälle. No, taivastelen vielä vähän aikaa asiaa, mutta toivottavasti kohta paljastat itsesi, mikäli en saa ahaa-elämystä. Vielä ei kellot kallossani kilkattaneet, kuka mahtanet olla!

Jouluna 2012

Leppoisia joulun pyhiä teille kaikille!

Lämmöllä -Lettu-

Mainokset

MarraskuunSNY

Anteeksipyyntö Salaiselle Ystävälleni, että tämä paketin esittely on viivästynyt! Olen ollut koti-kotona ja Tampereella mummuilemassa säännöllisen epäsäännöllisesti…sinä syy  moiseen huolimattomuuteen 😀

Marraskuinen paketti jälleen osui ja upposi, eli tykkään kovasti ! Mukana oli lankaa, ihanan väristä raitaa:

marraskuun sny

Lisäksi herkkukahvia, joista jo kaksi pussia on nautittu heti kättelyssä, sekä maistuvia teelaatuja,nam 🙂

herkkukahvi ja tee

Mukaan mahtui vielä iso, jouluinen suklaalevy (jonka säästän jouluksi)

joulusuklaata

Sekä hauska kortti ja silmukkamerkkejä, joita aina tarvittaan:

kortti ja silmukkamerkit

Isot kiitokset SNY:lleni, nytpä vain odottelen mielenkiinnolla viimeistä paljastuspakettia 🙂 Syksy on kulunut nopsasti, tänään saadaan avata eka joulukalenterin luukku (jota mulla ei kylläkään, vielä, ole) !

Leppoisaa lauantaita teille kaikille, toivottaapi -Lettu-

Lokakuun SNY

Palasin kotikonnuilta suureen maailmaan….eli Tampereelle 🙂 Lähemmäs mummun pieniä kullanmuruja, joita lähipäivinä pääsen sylittelemään .Uusin tulokas, MissPikkusisko on tänään kokonaista kaksi viikooa iältään:

Kun maanantain tulin, täällä odotti lokakuinen SNY-lähetys 🙂 Pahoittelut SNY:lleni, että olen veivannut osoitetta sinne ja tänne, sekä viivästyneistä raportoinneista !!! Elämä on, niinkuin sanotaan…..mulla on ollut syksyn mittaan kommelluksina milloin minkäkin piuhan tai varapatterien jääminen väärään osoitteeseen. Kamern, kännykän ja nyt viimeisimmän hankintani: Samsungin Galaxy tabin. Sen hankin, että on sopivan kokoinen kuljettaa mukana ja tarpeeksi kevyt. No, kun aloin kirjoittaa tätä raporttia sillä maanantaina, niin virta loppui. Ja laturi on kotikotona *virn* Nyt minut pulasta pelasti vävy, kiitos hänelle kannettavan lainaamisesta!

Ja asiaan , lokakuun SNY- paketti oli oikein kiva, katsotaanpas sitä yhdessä:

Kiva jouluinen lehti, josta ainakin pari juttua pääsee piak koin teon alle. Sitten herkkusuklaata, josta oon jo puolet syöny, sekä ihastuttava kortti:

Lisäksi vielä kiva ohje, ja nättiä sävyä harmaata lankaa sen toteutukseen:

Mulla oli eilinen aikaa sylitellä uutta vauvaa kaikessa rauhassa isosiskonsa ollessa tarhassa leikkimässä kavereiden kanssa. Ihanaa vauvantuoksua, söpöjä ilmeitä, tässä ihan sydän pakahtuu onnesta !

Leppoisia lokakuun lopun päiviä toivottelee -Lettu-

Syyskuun SNY

Ensin on aika pyytää ANTEEKSi, että raportoin vasta nyt tulleesta paketista. Syy on yksinkertainen: olen tehnyt vuoden loppuun asti määräaikaisen osoitteenmuutoksen tänne Tampereen vuokrahuoneeseeni 🙂 Reissaan kotikotiin välillä, vietinkin siellä reilun pariviikkoisen ja Itellooni oli tehnyt työtä käskettyä ja kiikuttanut lähetyksen tänne. Sain kämmpikseltäni kyllä tiedon odottavasta pulleasta kirjeestä, mutta maltoin mieleni enkä pyytänyt lähettämään sitä kotiin. Tiesin jo palaavani….eilen 🙂 Sadesäässä matkustelu vei mehut, mutta tietty ensitöikseni avasin paketin….ja AAH, mitä ihanuuksia sieltä paljastuikaan:

Lempilankaani, mielivärissäni eli syvää violettia. Jota en taaskaan saanut kuvattua oikean värisen’. Mutta ihanaa se ON !

Välineistöä, hih:

Syötävän suloiset puikot, jotka pääsivät heti hommiin (=vauvan ”junasukat” tulossa ), kerroslaskuri (mulle) uudella tyylillä, siinä on tuollainen ripustuslenkki! Kiva kortti ( sai töitä kirjanmerkkinä) ja aina maistuvaa suklaata, NAM:

Kiitos halauksen kera  SNY:lleni, olipas MIELUINEN paketti !!!!

Kotikotona leivoin (!!!) MotskariMiehelle pellillisen omppupiirakka. Leivon tosi harvoin, paitsi joulun alla valmistaikinaan joulutorttuja. No, siitä on jo aikaa kun niitäkään tein 🙂

Tämä uusi lanka huutelee jo kovin, halunnneeko vauvan lämmikkeeksi, hih ?

Leppoisaa päivänjatkoa 🙂

Lämmöllä -Lettu-